Helle siis hellii, kuten kaikkialla koko ajan toitotetaan. Onkin hyvä muistuttaa ihmisiä siitä, sillä monet meistä tuskin huomaisivat tätä jatkuvaa lämpöhalvausta. Sen lisäksi minua helle hellii naaman kiillolla, näppylöillä, ihottumalla ja yleisesti nihkeällä ololla.
Jos tästä karseasta kesästä jotain hyvää pitäisi repiä, niin olen löytänyt verkkosukkahousut uudelleen. Olen niitä idiootteja, jotka eivät oikein mielellään käytä pitkääkään hametta ilman sukkahousuja, mukamas liian alaston olo, joten verkkosukat ovat näillä säillä pelastaneet minut. Kotoa löytyi monet kivat, erilaisia kuvioita ja värejä, enkä ole tosiaan niitä käyttänyt ainakaan vuoteen.
Mutta se kesästä, olen odottanut syksyä innolla toukokuusta lähtien. Käväisin Prisman alennusmyynneissä katsomassa urheiluvaatteita, mutta ostinkin kaksi vyyhtiä lankaa.

Novitan 7 veljestä Raita. Villan ostaminen korpeaa hieman, en mielelläni osta eläinperäisiä materiaaleja uutena, sillä en pidä monista niiden tuotantoon liittyvistä ilmiöistä ja käytännöistä. Nyt kuitenkin sorruin kahteen lankaan, vaikka en ole mikään neuloja-ihminen... Uhoan aina välillä, että nyt voisin opetella, mutta en ole vielä koskaan tehnyt sitä. Villasukkia olen ohjeesta tehnyt muutamia kertoja, joten jonkinlaista pohjaa sentään löytyy.
Nyt suunnitteilla pitkät eripariset säärystimet noista langoista, riittävän helppo projekti näin alkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Urputa tähän