maanantai 26. heinäkuuta 2010

Turhaa brassailua?

Ämmä täällä (voisiko joku pliis keksiä jonkun vähän mielikuvituksellisemman nimen kuin "M" allekirjoittaneelle?). Ajattelin aloittaa tämän merkinnän turhalla brassailulla. Muotiblogit ovat siitä niin hauskoja, että eihän niissä ole oikeastaan mitään muuta ideaa kuin se, että kirjoittaja(t) egoilee omalla tyylillään, vaatteillaan jne. Ja parhaimillaan tätä egobuustia seuraa tuhannet ihmiset päivittäin. Mahtavaa mitä tekniikka onkaan saanut aikaan. Meidän egobuustiamme sen sijaan seuraa tuurilla kaksi ystävää (joille me maksamme siitä... no ei.) ja hekin todennäköisesti aika harvoin.

Siistiä (   )
Noloa (   )

No mutta. Asiaan. Turhan egobuustailun merkeissä ajattelin siis aloittaa brassailemalla kaikella kivalla krääsällä, jota minä ja Nessi olemme onnistuneet haalimaan. Brassailtavaa on kuitenkin liikaa, joten tehdään tätä näin vähitellen. Haluaisimme kuitenkin muistuttaa, että < moraalisaarna > krääsän haaliminen ei kuitenkaan ole mitenkään hyödyllistä vaan itseasiassa skeidaa kuluttamista joten siitä ilosta hankimme tässä taannoin itsellemme siitä muistutuksen, joka valtaa kohtuullisen kokoisen seinätilastamme. Ja kyllä, tässä taas oiva esimerkki kulutuksen vastustamisesta: 1. kuluta lisää. 2. mainosta sitä internetissä. Näin se menee.

Tässä on siis kyseessä on ystävämme tekemä taulu, joka ei kyllä pääse lainkaan näin kuvissa oikeuksiinsa, koska työllä on kokoa noin 2x2 metriä ja työstä roikkuva krääsä ei tässä näy kunnolla.

Meillä on kotona sen verran paljon seinätilaa, että muutettaessa pohdittiin, että jotain pitäisi keksiä ja tämä työ kun tuli vastaan, niin pakko se oli saada ja vihdoin saatiin se seinällekin. Välillä kyllä kun on tultu haalittua holtittomasti kaikkia "ihania löytöjä" kotiin, niin tulee vilkastua tämän työn tekstiä ja mietittyä, että niin, kannattiko.

Tässä hieman tarkempana vielä taulun settejä, vaikka huonosti näkyy tässäkin. Ei koskaan pitäisi yrittää kuvata mitän tauluja tällä tavalla (tarkemmin sanottuna tasapainoittelin sohvan käsinojalla päästäkseni vähän korkeammalle, että kuva voisi edes jotenkin onnistua).

Ja tosiaan mainosmainos, jos kyseisen taulun tekijän työt kiinnostavat, niin ottakaa yhteyttä ja välitämme viestin eteenpäin ellei ko. henkilö halua tänne yhteystietojaan tulla vinkkaamaan?

Taulua ostaessa mietimme, että minkä verran työstä pitäisi maksaa. Itse muistan viimeksi maksaneeni lähinnä pokemon-julisteesta noin kymmenen vuotta sitten, joten kysymys kuuluu: kuinka paljon hyvästä työstä pitää maksaa? Kaveripiirissämme on näitä ihmisiä, jotka osaavat esimerkiksi juuri maalata ja kun näkee heidän töitään niin vituttaa se, että taidetta on niin hankala saada näytille ja myyntiin, vaikka olisi ihan todella nastoja töitä tarjolla. No, toivottavasti saamme tänne pian lisää settiä näytettäväksi, niin ehkä tekijät ja kuluttajat löytävät toisensa....

Nyt kuitenkin on pakko lähteä viemään kahta apinaa (= koiraa) tuonne helteeseen, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin jne. Ensi kerralla luvassa mahdollisesti metalliartesaani(opiskelijan) tekemä vyö ja toisen samanlaisen tekemä kello. Siitä sitten lisää.

4 kommenttia:

  1. Uusi asuntoni kaipaisi kipeästi jonkin hienon taideteoksen seinälleen! eli yhteystietoja mistä voi tilata kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Jees, laita vaikka mailia osoitteeseen dykelike@gmail.com, niin laitetaan tietoa, että keneltä kannattaa kysellä. Tänne tulee myös toivonmukaan pian kuvia töistä, joita voi ostaa!

    VastaaPoista
  3. You wont believe this! Teil on kolmas ihan aito oikee lukija! Toisaalta mulla on menneisyys kaiken Nessin internettiin suoltaman tekstin yleisenä fanina (<3<3<3<3!), joten ei tää kai ollut mikään yllätys. Mut hei, kert oon teidän kaveri niin mullekki voi kyll maksaa ku ryhdyin lukijaks (HEHE)! No mut, ei muuta kuin lempee blogille! Terveisin pilkallisesti muuan uskonnollisen ryhmän edustajaksikin kutsuttu ystävänne jonka asuinpaikka tulee olemaan ensi viikosta vieläkin epätrendikkäämpi ko teidän! HA! Ehkä perustan sit oman blogin minäkin.

    VastaaPoista
  4. Mä haluaisin tilata tän rss-syötteenä igoogleeni, mut en löydä teiltä tilausnappia. Liekö piilotettu leiskasta? Kökköä. Kai pitää aukaista Firefox, jotta saan painettua selaimen omaa rss-nappia.

    Kökkököö.

    VastaaPoista

Urputa tähän